Elämäni muuttui päivänä, jona lopetin pelaamisen

Kun tein elämäni suurimman muutoksen joulukuussa 2020, kaikki parani. Fyysisesti, emotionaalisesti, henkisesti, ammatillisesti ja sosiaalisesti. Ja mikä tärkeintä, sain takaisin identiteettini ja otteen omasta mielenterveydestäni.

Hei. Nimeni on Mike, ja olen ongelmapelaaja. Olen ollut pelaamatta joulukuusta 2020 lähtien. Tätä kirjoittaessani minulla on menossa 1 125. päivä ilman pelejä. Ja kyllä, lasken yhä jokaisen päivän. Päivä kerrallaan on enemmän kuin motto – se on elämäntapa.

Minusta tuntui, että piilotin riippuvuuteni hyvin. Ylläpidin uraa, perhettä, ystäviä ja positiivista ulkoista persoonaa. Mutta olin sairas sisältä. Pelaaminen kulutti elämääni. Kun tyttäreni oli kanssani, olin läsnä. Kun hän ei ollut, joko pelasin tai suunnittelin seuraavaa peliäni.

Tulen pelaajien perheestä. Synnyin Las Vegasissa, ja jotkut varhaisimmista muistoistani ovat kasinoiden pelihalleista, kun perheeni pelasi. Aloitin vedonlyönnin Keno-saleissa 14-vuotiaana, pelasin bingoa 16-vuotiaana ja pelasin laittomasti kasinoilla ennen kuin olin täysi-ikäinen. Tiesin, etten halunnut tätä elämää – mutta paremman luominen on helpommin sanottu kuin tehty, kun et ole varma, miltä 'parempi' edes näyttää.

Sitten tuli vuosi 2020

Vuosien ajan haaveilin oman yrityksen pyörittämisestä. Vuonna 2017 se kävi toteen, kun muutin freelance-markkinointityöt kokopäiväiseksi yritykseksi. Mutta vuonna 2020 tapahtumat peruttiin ja asiakkaat leikkasivat budjettejaan. Kaikki, mitä olin rakentanut kolmen vuoden ajan, katosi viikossa.

Olin katkera, vihainen ja peloissani. Joten käännyin ainoan asian puoleen, joka oli ollut tuttua 25 vuoden ajan. Pelaaminen riistäytyi yhä enemmän käsistä. Vaikka useimmat paikat olivat kiinni, löysin tapoja jatkaa. Siihen kesään mennessä tiesin tarvitsevani apua. Soitin peliongelmaisten auttavaan puhelimeen, mutta terapeutit, joille he minut ohjasivat, eivät voineet ottaa uusia asiakkaita. Joten jatkoin pelaamista.

14. joulukuuta 2020 – viimeinen päivä, jolloin löin vetoa

Minulla ei ollut sananmukaista 'pohjakosketusta', mutta saavutin emotionaalisen pohjani sinä päivänä. En ehkä ollut taloudellisesti vararikossa, mutta olin emotionaalisesti ja henkisesti vararikossa. 15. joulukuuta 2020 aloitin hoidon pelihäiriöön.

Hoito oli intensiivistä – kolme yksilö- ja ryhmäistuntoa viikossa, päivittäinen yhteys terapeutteihin ja paljon tehtäviä. Oli istuntoja, joissa nauroin, itkin ja huusin yhtä aikaa. Mutta ottamalla asiat päivä kerrallaan, ajatteluni selkeytyi.

Toipuminen antoi minulle takaisin enemmän kuin menetin

Uusi elämäntapani on antanut minulle takaisin tavoilla, joita en koskaan osannut kuvitella. Päädyin töihin paikkaan, joka auttoi minua löytämään toipumisen, jakamaan tarinaani ja yhdistämään muita resursseihin. Kouluttauduin sertifioiduksi pelihäiriöneuvojaksi ja vertaistukiasiantuntijaksi. Tavoitteeni on jatkaa muiden auttamista välttämään se tuska, jonka minä kestin.

Paras vastaus, jonka voin antaa sille, miksi se lopulta toimi, on tämä: myönsin olevani voimaton pelaamiseni edessä ja että elämästäni oli tullut hallitsematonta. Vanhat selviytymiskeinoni eivät toimineet, joten minun oli kokeiltava jotain uutta – ja olin vihdoin valmis tekemään ankarasti töitä ja saamaan toipumisen tapahtumaan.

Tiedän nyt, että muuttamalla omaa elämääni voin auttaa myös muita muuttamaan omaansa.— Mike Sciandra

Jos sinä tai joku tuntemasi kamppailee pelaamisen kanssa, hae apua. Suomessa voit soittaa Peluuriin numeroon 0800 100 101. Tuki on luottamuksellista, eikä sen pyytäminen ole viimeinen keino – se on ensimmäinen askel.